By paula | Published:
Kesäkuu 2, 2009
Tähteenä oli keitettyjä perunoita (3), naposteluporkkanoita ja dippikastiketta, joka oli tehty maitorahkaan, koska helluntaina ei ainoassa auki löytyneestä kaupasta muuta ollut tarjolla. Näistä aineksista tuli pihvejä. Kananmunat olivat vanhentuneita, joten niiden käytöstä luovuttiin. Kulhossa siis sekaisin vain dippi, raastetut perunat, paloitellut porkkanatikkujen jäänteet ja suolavedessä
keitetyt punaiset linssilastut. Taputtele littanoiksi ja paista pannulla. Seurana tarjoiltiin fetasalaattia.
Koska on kesä jälkiruuaksi [...]
Posted in Tähteet | Also tagged kasvis, linssi, peruna |
By paula | Published:
Huhtikuu 26, 2009
Mirkkujen hillopiiri (linkitän jos joskus saamme sivut tehdyksi) kokoontui leipomaan karjalanpiirakoita. Taikinan tekeminen oli helppoa, se alkoi ohjeen googlettamisella. Kulhossa sekoitettiin ruisjauhoja, hiven vähemmän vehnäjauhoja, hippusellinen suolaa ja vettä sen verran että kaikesta sai mukavan pallon. Pallo peitettiin kelmulla ja laitettiin jääkaappiin tekeytymään. Pitkällisen kaulimisen, rypyttämisen, paistamisen, voitelun ja hauduttelun tuloksena, syntyi piirakoita lopulta kulhokaupalla.
Taikinaa [...]
Posted in Tähteet | Also tagged piirakka, pikkusuolainen |