By paula | Published:
Kesäkuu 2, 2009
Tähteenä oli keitettyjä perunoita (3), naposteluporkkanoita ja dippikastiketta, joka oli tehty maitorahkaan, koska helluntaina ei ainoassa auki löytyneestä kaupasta muuta ollut tarjolla. Näistä aineksista tuli pihvejä. Kananmunat olivat vanhentuneita, joten niiden käytöstä luovuttiin. Kulhossa siis sekaisin vain dippi, raastetut perunat, paloitellut porkkanatikkujen jäänteet ja suolavedessä
keitetyt punaiset linssilastut. Taputtele littanoiksi ja paista pannulla. Seurana tarjoiltiin fetasalaattia.
Koska on kesä jälkiruuaksi [...]
By paula | Published:
Kesäkuu 2, 2009
Olenko kertonut lempiruuastani kasvispaistoksesta? Siinä torilta liian suurina määrinä tarjouspussien hinnoista hulvaantuneena ostetut kasvikset - aina tomaattia, vaihtelevissa määrin lisäksi myös kesäkurpitsaa, paprikaa, munakoisoa tai jotain muuta yllättävää - pilkotaan vuokaan juuston (usein fetaa) kanssa ja laitetaan uuniin muhimaan. Jos ruuasta haluaa ruokaisamman, voi vuoan pohjalle laittaa esimerkiksi ohraa ja vähän kasvislientä. No, se on jokatapauksessa myös oivallinen [...]
Posted in Tähteet | Tagged feta, kasvis, uuniruoka |
By paula | Published:
Huhtikuu 26, 2009
Mirkkujen hillopiiri (linkitän jos joskus saamme sivut tehdyksi) kokoontui leipomaan karjalanpiirakoita. Taikinan tekeminen oli helppoa, se alkoi ohjeen googlettamisella. Kulhossa sekoitettiin ruisjauhoja, hiven vähemmän vehnäjauhoja, hippusellinen suolaa ja vettä sen verran että kaikesta sai mukavan pallon. Pallo peitettiin kelmulla ja laitettiin jääkaappiin tekeytymään. Pitkällisen kaulimisen, rypyttämisen, paistamisen, voitelun ja hauduttelun tuloksena, syntyi piirakoita lopulta kulhokaupalla.
Taikinaa [...]
By paula | Published:
Huhtikuu 19, 2009
Tähteeksi oli jäänyt punaista soijarouhepestopastaa, sellaista jota hyvien juhlien jälkeen keitetään aamuyöstä, ja vielä parempien jälkeen aamukymmeneltä. Muutaman haarukallisen jälkeen hartaasti odotettu mössö unohtuu tavallisesti kattiloineen päivineen liedelle tai tiskipöydälle, josta se seuraavana aamuna siirretään vaivihkaa ja kovasti kuivahtaneena jääkaapin uumeniin.
Ensimmäinen ajatukseni oli tehdä täytettyjä vihanneksia, mutta sitten totesin ajatuksen makaroonitäytteestä jotenkin liian perverssiksi. [...]