Sushista ruisleipään

Arvioin kalan määrän oikein, mutta sorruin kauppahallin kalatiskillä ottamaan sen pikkulisän.

Mika arvioi kalan määrän oikein, mutta sortui ottamaan kauppahallin kalatiskillä sen ~100 g ylimääräistä, jonka näet ylläolevassa kuvassa.

Mika vietti todellisen nautintojen viikonlopun. Yhtiökumppanit Enemy & Sons tapasivat Turussa ja suunnittelivat tulevaa syöden ja juoden samalla hyvin hyvin. Sunnuntai-iltapäivän ohjelmassa oli sushi workshop Mikan luona ja rullista jäi tähteiksi hieman lohta, kuhaa ja tuoretta inkivääripikkelsiä.

Kala piti käyttää pois mahdollisimman pian, mutta kärsivällisyys ei riittänyt riisin, pastan, perunoiden tai minkään muunkaan vastaavan keittämiseen. Joten pohjaksi valittiin (jonkun leipomon) tavallinen 100% ruisleipä.

Tulos keittäjän pojan suusta: “En ole koskaan tehnyt mitään näin herkullista!”

dsdsd

Kalat on ensin maustettu merisuolalla ja mustapippurilla. Lyhyen odotuksen jälkeen niitä on kypsennetty pannulla inkiväärilastujen ja oliiviöljyyn upotetun tuoreen basilikan kera.

This entry was posted in Tähteet and tagged , , , , , . Bookmark the permalink. Post a comment or leave a trackback: Trackback URL.

Post a Comment

Your email is never published nor shared. Required fields are marked *

*
*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>