Mirkkujen hillopiiri (linkitän jos joskus saamme sivut tehdyksi) kokoontui leipomaan karjalanpiirakoita. Taikinan tekeminen oli helppoa, se alkoi ohjeen googlettamisella. Kulhossa sekoitettiin ruisjauhoja, hiven vähemmän vehnäjauhoja, hippusellinen suolaa ja vettä sen verran että kaikesta sai mukavan pallon. Pallo peitettiin kelmulla ja laitettiin jääkaappiin tekeytymään. Pitkällisen kaulimisen, rypyttämisen, paistamisen, voitelun ja hauduttelun tuloksena, syntyi piirakoita lopulta kulhokaupalla.
Taikinaa tuli itseasiassa niin paljon, että puuro ja puuroriisi loppuivat urakan puolivälissä kesken. Toinen täyte päätettiin valmistaa kaurapuurosta ja porkkanaraasteesta. Voi niistä tuli niin suurta herkkua!
